maanantai 16. kesäkuuta 2008

On aika viilata Villun työ

Viime vuonna tallin vintin kattoon sidotut 7000 loisteputkea saavat hämmästyttää näyttelyvieraita vielä tämän kesän. Pitkä talvi on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja pikkuisen kaipaa Himalaja yleisilmeen ehostusta. Jokunen lamppu kun on päättänyt päivänsä syöksymällä lattiaan ja muutaman lanka on venähtänyt ylipitkäksi.


Arkistokuvaa viime keväältä. Villu ja apujengi rakentamassa massiivista teosta.


Yllä olevassa kuvassa on kyseessä jo itse lamppujen ripustus. Muistellaanpa kuitenkin, mitä kaikkea sitä ennen tapahtui.


Kartanolle kuljetettiin laatikoittain käytettyjä loisteputkia, joista teoksen rakentajat valikoivat ehjimmät ja siisteimmät.








Ja ennen kuin ripustaminen oli mitenkään mahdollista, oli suoritettava muutama valmisteleva toimenpide: lampun kantaan pieneen nipukkaan solmittiin vahvaa lankaa. Solmukohta sinetöitiin kunnon turauksella kuumaliimaa.






Kaiken tämän luovan hulluuden takana oli siis kuvanveistäjä Villu Jaanisoo. Taustalla valkokankaalla kuultaa Google Earth -kartta Himalajan vuoristosta.


Ja koneelta kartanolle karkaa Malla

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Vieraita vaille valmis sikala

Parin päivän työskentely taiteilja Nina Roosin kanssa antoi minulle seuraanvanlaisen kuvan: Nina on ihailtavan määrätietoinen, harkitsevainen ja tinkimätön työssään. Kaikessa rauhassa sikalaa tutkittuaan Nina päätti sävyt, joilla hänen teoksien ripustusta varten rakennetut seinät maalattaisiin. Maalikaupan kierroksen jälkeen pääsimme maalauspuuhiin ja pikaisen kuivattelun jälkeen saimmekin jo kutsua ripustusapua paikalle.

Parin päivän ripeän työskentelurupeaman tuloksena sikalaan nousi siis muutamia metrejä uutta seinää, jotka pian saivat kantaakseen Ninan taidokkaat työt. Alkuperäiset rosoiset seinät eivät nekään ilman jääneet, vaan jokunen teos nostettiin niillekin. Sikala on nyt näyttelytilana upea, selkeä kokonaisuus. Sen sijaan, että puhuttaisiin näytteille asetetuista yksittäisistä maaluksista, voisi melkein sanoa, että kyseessä on pikemminkin installaatio.


Pikku kittausten jälkeen maalauspuuhiin. Kuvassa lastaa käsittelee Malla.








Anttolanhovin johtaja Juhani Palonen kävi useaan otteeseen kurkkimassa sikalan sakkia. Tässä käydään keskustelua ripustuksesta.







Seitsenmetriselle seinälle kiinnittyy upea neliosainen kuvasarja.









Hyvä, että teokset ehtivät seinälle saakka, kun Jussi Tiainen oli jo kameransa kanssa sikalassa kuvauspaikkoja kärkkymässä.







Tältä näyttää työhönsä ja tilaansa tyytyväinen taiteilija, Nina Roos.










HoviArt-velvotteitaan hoitamaan saapui jälleen kuraattori Cavén, joka on antanut näyttelylle nimen 'Kuudes kattaus'.



Cavén ajeli paikalle punaisella pakullaan, jonka kyydissä kumijeesuskin tärisi kauhusta.





Maalisin sormin näppäimiä naputteli Malla

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Takkitaidetta kaatosateessa

Jälleen saimme vieraaksemme yhden kesän HoviArt-taitelijoista. Kaarina Kaikkonen saapui sunnuntaina Anttolaan tarkoitukseen rakentaa talliin taideteos miesten takeista. Avukseen hän toi mukanaan Maritta-ystävänsä. Kävipä muuten ilmi, että nämä taiteilijatoverit ovatkin tunteneet toisensa jo kolmekymmentä vuotta.

Iso osa edellisellä viikolla pihaan ilmestyneestä sorasta oli kuuliaisesti taitelijan toiveen mukaisesti kasattu kauniiksi kukkulaksi tallin perälle. Teoksen rakentaminen saatiin käyntiin ja minäkin löysin itseni mitä kummallisimmista työtehtävistä - sivelinpä esimerkiksi multa-vesiseoksessa kastelulla rätillä valkoista seinää. Täytyy myöntää, että se oli oikeastaan melkoisen terapeuttista toimintaa. Edellisen päivän olin viettänyt kotiani kuuraillen ja seuraavana päivänä olinkin toisessa paikassa aivan tietoisesti ja tarkoituksella sotkemassa seinää. Tällä toimenpiteellä saatiin kuitenkin aikaiseksi tyylikkäästi ja luonnonmukaisesti patinoitu seinäpinta. Lisäksi Kaarina mietti värisuunnittelua ja takkien asettelua tilaan ja Maritta teki kipsikokeiluja seinään.

Maanantaiaamuna sää oli jylhän sateinen ja ukkonenki juhlavasti jyrähteli. Kartanolle saapuessani toimelias työpari oli jo aamunsa aloittaneet työmaalla. Toin täydennystä tarpeistoihin ja kohta taas touhusi kukin omassa tehtävässään: minä ja Kaarina lapion varressa hiekkakumpua hakkaamassa, Maritta kipsin ja kangastilkkujen kanssa seinänvierustalla.

Sade kohisi ulkona ja rosoisessa kivilinnassamme kaikui lapion pauke. Minä pohdin ääneen, että eipä tähän tunnelmaan osuvampaa säätä saattaisi ollakaan. Hieno tunnelma oli tilassa.



Hiekkakumpu kokonaisuudessaan tallin edustalla.














Maritta patinoi kliinisen valkoista seinää tilan yleisilmeeseen sopivaksi.













Kaarina suunnittele takkien asemointia.













Soraa ja hiekkaa sisään kannettuna. Takit vielä hakevat paikkaansa.









Anttolanhovin ahkerat apumiehet ehtivät auttaa taiteilijaa Kanaverkon katkomisessa.






Tarkkaavainen näyttelyvieras huomaa, ettei teos tyydy asettumaan ainoastaan tallitilan ytimeen, vaan sulautuu luontevasti osaksi ympäristöään.







Vesisade helpotti myös vedensaannissa. Neuvokkaat taiteilijat pukkasivat kärryt räystään alle täyttymään, ja tuossa tuokiossa kipsijauhe pääsi vesiämpäärin vetäytymään.










Sorasta, sateesta ja taiteen tekemisestä raportoi Malla

torstai 5. kesäkuuta 2008

Ankan siirto

Alkuvuodesta asti Villu Jaanisoon ankka-parka on värjötellyt kartanon pihan perukoilla. Tänään kuitenkin koitti päivä, jolloin ankka pääsi arvoiselleen paikalle pihan keskiöön. Massiivisen nokkaeläimen siirtoon tarvittiin traktori nostovehkeineen sekä kaksi raavasta työmiestä. Niin ja tietenkin tomerat päällysmiehet, tai -naiset, pitämään komentoa.














Malla mallaa ankan asemointia...














... ja Lispe ohjeistaa...














...itse kunnianarvoisa ankka antaa toisten tehdä raskaat työt...














...kuten traktorin puikoissa puuhastelun.


Kesäisin terveisin, Malla

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Jari, Nina ja Kari kävivät kylässä

Valokuvataiteilija Jari Silomäki kävi toissa viikon perjantaina pikavisiitin Anttolahovissa. Aamu alkoi siis minun, Lispen, Jarin sekä huollon poikien palaverilla. Jari tutkaili tovin navettaansa ja hämmästyttävän pian hän osasi kertoa, mitä toivoi tilaan tehtävän - pienen alueen rajaavat väliseinät ja seiniin maalia.


Lispe ja Jari pohtivat, kuinka tilaan tulee valoa.


Huollon pojat Hannu ja Ipo ottavat mitat muistiin.





Seuraava viikko käynnistyikin kuvataiteilija Nina Roosin vierailulla. Ninan tilaksi varattu sikala oli vielä huolestuttavan täysi - siellä kun sahaillaan ja maalaillaan lautatavaraa uusien huviloiden rakennusaineeksi. Ninalle kuitenkin luvattiin, että tila on tyhjä, jahka hän saapuu teoksiaan ripustamaan. Taiteilija tutustui tilaansa kaikessa rauhassa ja pienen tovin päästä alkoivat visiot saada sanallisen muodon. Rujo ja rosoinen tila tuntui olevan Ninan mieleen ja tilapäisten rakenteiden avulla hän saa maalauksena esille installaatiomaiseen tapaan.


Tiloja saatiin mittailla sikalassa seisovan lautatavaran ehdoilla.


Nina, Lispe ja orrelle heitetyt työmiehen pöksyt.


Ensitunnelmat sikalassa. Ninan mukana Etelä-Savon visiitillä oli Martti Aiha.


Nina ja Martti jättivät talon väelle piirrokset ja kirjallisia ohjeita toteutettavista tilaratkaisuista.











Sittenpä viikolla sain leikkiä arkkitehtiä ja piirtää tilojen pohjapiirroksia apuna käyttäen taiteilijoiden esittämät toiveet muistiin. Mittakaavasta ei tainnut olla tietoakaan piirroksissani, mutta jospa ne tehtävänsä tekisivät.

Torstaina tulikin taas vieras. Tai siis jos nyt Cavénin Karia vieraaksi voi tässä talossa sanoa. Itselleni kuraattorin tapaaminen naamasta naamaan oli ensimmäinen laatuaan. Mies oli kyllä juurikin sellainen joviaali taiteilija, jollaiseksi olin hänet puhelinkeskusteluiden perusteella kuvitellutkin, miellyttävä tapaus. Pääasiassa Cavén tuli vierailemaan huvila-asioissa, mutta ehdittiinpä muutama sananen HoviArtistakin vaihtaa.

Tällä viikolla olen päässyt tosimiesten toimiin. Kittiä olen painellut kourakaupalla navetan seinän aukkoihin ja maalasinkin jo yhden seinän kertaalleen. Eilen kartanolla touhutessani katselin, kun kuorma-auto kävi kippaamassa kuormallisen karkeaa soraa pihaan. Jospa silläkin on jotain tekemistä näyttelyn kanssa...

HoviArt-terveisin,
Malla