Viime vuonna tallin vintin kattoon sidotut 7000 loisteputkea saavat hämmästyttää näyttelyvieraita vielä tämän kesän. Pitkä talvi on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja pikkuisen kaipaa Himalaja yleisilmeen ehostusta. Jokunen lamppu kun on päättänyt päivänsä syöksymällä lattiaan ja muutaman lanka on venähtänyt ylipitkäksi.
Arkistokuvaa viime keväältä. Villu ja apujengi rakentamassa massiivista teosta.
Yllä olevassa kuvassa on kyseessä jo itse lamppujen ripustus. Muistellaanpa kuitenkin, mitä kaikkea sitä ennen tapahtui.
Kartanolle kuljetettiin laatikoittain käytettyjä loisteputkia, joista teoksen rakentajat valikoivat ehjimmät ja siisteimmät.
Ja ennen kuin ripustaminen oli mitenkään mahdollista, oli suoritettava muutama valmisteleva toimenpide: lampun kantaan pieneen nipukkaan solmittiin vahvaa lankaa. Solmukohta sinetöitiin kunnon turauksella kuumaliimaa.
Kaiken tämän luovan hulluuden takana oli siis kuvanveistäjä Villu Jaanisoo. Taustalla valkokankaalla kuultaa Google Earth -kartta Himalajan vuoristosta.
Ja koneelta kartanolle karkaa Malla
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Oih. Ihan tulee viime kesän liimapyssy / niittipyssy -muistot mieleen! Tuli muutama tovi vietettyä Villun työn parissa, toivottavasti pääsette tänä vuonna hieman helpommalla. Pitäskin tulla auttamaan korjailuissa - ihan vaan siksi, että katsois onko taidot päässy ruostumaan! ;)
Taiteentäyteisiä hetkiä näyttelyn rakentajille!
- Ex-apukäsi -
Lähetä kommentti